Vaelluskengät ja maihinnousukengät

Mitä tulee työkalumaisiin hyviin kenkiin, arkikäytössä vedän jalkaani M05-kokonahkamaiharin tai Haix P9:n. Kengät ovat hyvin erilaisia maihinnousukenkien kategoriassa.

P9 on kalvolla varustettu aavikkomaihari monella hienolla ominaisuudella. Kenkä kuivaa itseään, siinä on kalvo ja näin ollen nahkarakennettakin on korvattu corduralla, eli kenkä on puoliksi kangasta. Pohja on eristävä, rullaava ja niin edelleen. Myyntipuheen kuunnellessasi - ja kovimpia faneja jututtaessasi vakuutut varmasti siitä, että haixit ovat ne sankarien kengät. Näin onkin - monet turvallisuusalan ammattilaiset näyttävät käyttävän nimen omaan Haixeja. Työskennellessäni itse satunnaisesti turvallisuusalalla huomaan jatkuvasti Haixin kenkiä ja olen itsekin vakuuttunut niiden toimivuudesta. Ongelma vaelluskäytössä on kuitenkin erittäin simppeli: kärkijäykkyyttä puuttuu.

Haix P9 on eittämättä hyvännäköinen kenkä. Lemmenjoen trekillä kenkä oli erinomainen mm. kuivumisominaisuuksiensa vuoksi

Kengän suurin puute on rantissa - se pääsee kulumaan nupukkiosastaan hankalassa maastossa.

M05-maihari Jalakselta on kokonahkainen, yksinkertainen, mutta ainakin omassa käytössäni monella tapaa pätevä kenkä. Monelle suomalaiselle kenkä on tuttu asepalveluksesta, mutta niitä käytetään jokseenkin myös siviilissä. Jalas valmistaa myös M05-maiharista jatkojalostettua Phantom-kenkää, joka näkee käyttöä turvallisuusalan ammattilaisten käytössä ja työkenkänä. Kenkään on lisätty laakerointi jalkapöydän nyöritykseen, kalvo ja mahdolliset teräsvahvikkeet pohjaan ja kärkeen saa toiseen nastamuumion kenkään, mikäli niitä kaipaa.

Pohjan kuviointia voisi olla enemmänkin. Alkuperäinen pohjallinen on korvattu päkiästäkin vaimennetulla FX2 pohjallisella

Ranttia on jonkin verran kengän kärjessä. Pintanahka ottaa kuitenkin jokseenkin osumaa esimerkiksi kiivettäessä kallioseinämiä pitkin.

Siinä, missä aavikkomaiharin pinta on helppohoitoinen nupukkinahka ja hiottavissa uutta vastaavaan näyttävyyteen, nahkamaiharin (kalvottoman) voi kyllästää edullisesti lankilla - ja vedenpitävyyskin on saavutettavissa. (Fantomien tapauksessa kalvo vaatii esim. Haixin kalvoystävällistä lankkia.) Säännöllinen lankkaaminen on sitä paitsi ainakin allekirjoittaneen mielestä yksi hauskimpia varustehuollollisia aktiviteetteja.

Ajatusvirhe tänä aikakautena, kun internet on jokaisen nuoren miehen ja naisen saavutettavissa, käytettävissä ja johdattamassa näitä markkinamiesten tuottaman sisällön myötä harhaan - se - ajatusvirhe - on yksinkertaistaen tässä:

Fanaattiset armeijaylijäämäkauppojen kanta-asioijat arvostavat sotilaiden, poliisien ja vartijoiden käyttöön suunnitellut varusteet usein yleispäteviksi varusteiksi minne vain. Se, miten kenttäkelpoisuutta testataan - testataanko ja onko sille edes tarvetta on asia erikseen. Lähdetään hyväntahtoisista olettamista, että kaikki ylijäämäkauppafanaatikot eivät ensinnäkään ole kuvaamallani tavalla pihalla varusteiden soveltuvuudesta - eivätkä myöskään pihalla niiden soveltamisesta. Mutta havainnot osoittavat, että tämä karmea illuusio elää mainituissa piireissä.

Kengät ovat tänä päivänä parempia kuin koskaan aikaisemmin. Suunnitteluun, materiaalikehitykseen, tuotekehitykseen ja markkinointiin käytetään aikaa ja rahaa kuin kunnolliseen kuluttajamarkkinaan kuuluukin. Kaksi ilmiötä pistävät omaan silmääni tässä markkinassa: Monet tuotteet myydään siviilipuolella joko lauserakenteella "näitä käyttävät SuperTaistelijaOsastonKouluttajaJumalat" tai "Materiaali on kehitetty AvaruusErämiesten ja KuuNatsien yhteistyössä". Merkittävä kysymys tässä kohtaa on: mitä sitten? Toimiiko se käytössäni? Vika ei loppupeleissä ole mainospuheiden vaan kuluttajan, joka Suomen kaltaisessa kuluttajansuojaoikeuksien paratiisissa jättää oikeasti vetämättä kenkiä vertailumielessä jalkaan. Vaikka kengän tilaa netistä kotiovelle, ei sitä ole pakko pitää. Ei, vaikka se oma suosikkikaupan markkinointiparaati keksi kengälle kainalopieruvitseillä höystetyn myyntipuheen, eikä edes siksi että kyllä joku muu niitä oikeastikin kehui. Ratkaisevaa on, mitä kengällä aikoo tehdä.

Huomautetaan toki tähän väliin, että kengät ja kenkäbisnes ovat varusteurheilijoiden luvattu maa lähes minne vain - kyllä - voit selvitä erämaassa kumisaappailla tai lenkkareillakin. Eikä kukaan kiellä lähtemästä vaeltamaan vaikka avojaloin.

Jymyuutinen on, etteivät maihinnousukengät välttämättä ole viisain ratkaisu metsästyskäyttöön, vaelluskäyttöön tai arkijalkineeksi.
Metsästyskäytössä puuttuu vartta ja jämeryyttä sekä mahdollisesti lämpöominaisuuksia, vaelluskäytössä ainakin oma kokemukseni osoitti, että suurin puute löytyy kengän pohjasta. Jäykkyys ei riitä erämaavaellukselle (- ja huomataan nyt, että tottakai uusilla hyvillä kengillä voi kävellä viikon metsässä. Eri asia on, kauanko ne sitä kestävät ja tuntuisiko Jokin Muu kenkä sittenkin vielä vähän paremmalta. Kumisaappaiden ja lenkkareiden ajasta tähän päivään on joka tapauksessa saavutettu hyvää nilkkatukea.) Arkijalkineena - jos tarkoitus on kävellä esimerkiksi kouluun tai töihin ja kotiin - voisi toimia esimerkiksi kenkäkauppojen myymät kävelykengät. Toki - suomalaisessa säässä on ihan fiksua pitää kalvomaiharia jo lehdenhaussa.

Kuten todettua, maihinnousukenkä ei ole optimaalinen kenkä vaelluskäyttöön. Kenkätehtailijat ja -kauppiaat tarjoavat kuluttajalle monenlaisia jalkineita. Kenkiä on itse asiassa työkaluksi työn mukaan tarjolla niin paljon, ettei juuri muuta kerkeä ostamaankaan, mikäli jokaiseen aktiviteettiin haluaa Juuri Sen kengän.

Aina voi ottaa varman päälle.

Kumisaappaidenkin pohjassa alkaa olla pitoa ja näköä. Aamukasteisessa ruohikkorinteessä pito on häikäilemättömän mainio. Tretorn Hajk-saappaalla pärjää sienimetsän ja veneilyn ohella esimerkiksi vetisemmällä vaelluksella. Maailma on täynnä valintoja ;)

Vaelluskengissä voidaan tehdä vastaava jako, jonka suoritin maihinnousukenkien puolella kalvollisten ja kalvottomien kenkien välillä. Myös vaelluskenkää löytyy kalvolla ja ilman, varrettomana, keskimittaisella tai korkealla varrella. Vaelluskäytössä kenkiä raakataan lisäksi painon mukaan. Herättyäni Haix P9:ien kanssa liian kevyeen pohjaan suuntasin Partioaittaan.

Vaelluskenkää valmistava Hanwag on luonut kenkämallistoonsa ehdottoman hyvän Tatra-kengän. Siis kengän, jota saa pitkällä varrella ja midivarrella, kengässä on kalvo, se on nahkaa ja sen leveyteen on vaihtoehtona tavallinen tai leveä lesti. Kengän Vibram-pohja on jämerä, mutta rullaava. Kengästä löytyy aiemmin mainituista Fantom-maihareista tuttu laakerointi jalkapöydän päällisestä nauhoituksesta, eli kiristys ei kuluta nauhoja kuten perinteisissä kengissä. Tämä on kompromissi: yksi hajoava osa lisää. Suurin eroavaisuus vaelluskäyttöön suunnitellun kengän ja maihinnousukengän välillä löytyy koko kengän kiertävästä rantista ja jäykemmästä, paksummasta ja vaimentavasta pohjarakenteesta. Kengän kuluminen hankalassa maastossa on pyritty minimoimaan.

Samassa hyllykössä löytyy Meindlin Ohto-mallin kenkä. Kengästä on myös "Ohto light"-malli, jonka varsi on lyhyempi. Ohto ei suoranaisesti rullaa, vaan toimii "on/off"-tyyliin. Rullaavuuden sijaan Ohto tuntuu tarvitsevan herätyksen kävelemiseen - kun liikkeen vie tarpeeksi pitkälle, kenkä "loikkaa" loput. Kävelytuntuma on erikoinen, mutta uskon muodolla olevan tarkoituksensa kun kuormaa selässä on tarpeeksi. Myös Meindlin kengässä on täysrantti.

Perinteisten nahkaisten vaelluskenkien lisäksi allekirjoittanut ryhtyi kokeilemaan Haglöfs Grym-kenkiä. Kenkä on "SuperFabric"-kangasta, pohja em. kengistä tuttu Vibram. Kalvo GoreTex ja rantti kengän ympäri SmartLite-kumia. Kengän materiaaleissa on säästetty 45% painossa, sisällä muotoutuva pohjallinen ja "normaalipituinen" varsi on tuettu nilkan kohdalta entistä paremmin "Memory foam"-vaahdolla.

Grym - P9 - Alpina Namib

Grym on teknisyyden viimeisimpiä ylilyöntejä, mutta sillä on vielä aikaa lunastaa lupauksia.

Rantti on liimattu kengän ympäri. Se päättyy kantapään tietämillä, jossa liitos ei välttämättä joudu suurelle kulumiselle alttiiksi.

Tämä - kuulemma Nasan kehittelemästä materiaalista kokoon parsittu tekninen vaelluskenkä on ilmeisen uusinta uutta vaelluspiireissä. Ilmeisesti samasta epäluuloja herättävästä uutuuden loisteestaan johtuen se on päätynyt monen kaupan alennustuotteeksi. Kengät alkavat hapertumaan varastoihin. Syy voi olla Haglöfsin suunnittelussa, tuotteen uusiutumisessa tai yksinkertaisesti siitä, että kokemukset eivät ole olleet hyviä. Suomalaisethan eivät ole juurikaan ennakkoluuloisia. Päätin ottaa omakohtaisesti selvää onko Grym vain yksinkertaisesti heikkoa tekoa.

Jos ei ole aivan varma siitä, mitä monella hienolla nimellä ja ominaisuudella on tekemistä kengän käytettävyyden kanssa, niin ainakin Grymeissä ominaisuudet on tehty ihan käyttäjää ajatellen. Ideana on ollut tehdä raskaaseen käyttöön kenkä, joka ei painoltaan vastaa soveltuvuuttaan. Materiaalien painosäästö on huomattava ja kenkä on kevyempään käyttöön suunnattujen ja huomattavasti vähemmän tukevien vaihtoehtojen kanssa samassa painoluokassa. Mitkään ultralight-lenkkarit ne eivät ole.

Käyttäjää voi varmasti ilahduttaa sellainen seikka, kuin nauhat. Kengän saa jalkaan erittäin tukevasti, sillä nauhat sidotaan kahdessa vaiheessa: ensin nyöritys jalkapöydälle ja tämän jälkeen napsautetaan lukitus päälle, jotta nyöritys pysyy halutussa napakkuudessa. Tämän jälkeen varren saa nyörittää kaikessa rauhassa. Ja sekin tuntuu toimivan mutkattomasti.

Lukittava nauhalenkki naksahtaa ristikkäisestä vedosta kiinni.

...Eikä anna nauhoille joustovaraa.

Varren nyöritys on sopivalla lenkkivälillä ja varrenpituus on niin ikään erinomainen.

Istuu kuin hansikas. Minulle. Kenkä kannattaa aina vetää jalkaan ennen ostopäätöstä.

 Jämerä, tukeva, kärkijäykkä, viiltokestävä ja kävelytuntumaltaan hyvin rullaava jalkine. Painotetaan vielä kerran, ettei kokemus ole välttämättä sama Juuri Sinulle, ellet kenkää kisko jalkaan ja kävele sillä. Vaelluskenkien kohdalla myös rinkan nosto selkään muuttaa tilannetta. Suositeltavaa olisi kävellä aina täydellä vaellusvarustuksella, sillä kenkä on yksi keskeisimmistä osista juuri sitä.

Älä usko Nasaan, sankareihin, suuriin esikuviin, ammattilaisiin tai mihinkään muuhunkaan auktoriteetiksi nostettavaan korkeampaan voimaan. Kannattaa kuunnella omaa jalkaansa, sillä ne ovat ostoksesi loppukäyttäjät.

Namibit ovat olleet käytössä muutaman kuukauden - aikaisemmassa kirjoituksessa lupaamani tilannekatsaus on ainakin toistaiseksi positiivinen.

Alpina on onnistunut tekemään toimivan kärkirantin.

 Jutussa ei suoranaisesti ollut tarkoitus päivitellä Namibien vointia, mutta sanottakoon lyhyesti: Alpina-merkkistä kenkää myydään nykyään monen monituisessa paikassa. Viimeisin havaintoni ulottuu jo Prismaankin asti, joten merkki on jalkautumassa kuluttajamarkkinoille melko tehokkaasti. Huomioitava etuus Alpinan kengässä on Vibram-pohja. Kaikki Alpinan kengät - paitsi Namibit - tehdään kuulemma Sloveniassa. Namibien valmistusmaaksi ilmoitetaan Romania. Namibitkin selvisivät erinomaisesti 15 tunnin jalkatyövuorosta festivaaleilla, joten voidaan puhua mukavasta käyttölenkkarista päiväretkeilijälle ja muille vastaaville.

Hyvät pohjalliset ovat kengän A:n jälkeinen O. FX2 on toiminut esimerkiksi järjestyksenvalvonnassa, retkeilyssä, vaelluksella, arkikäytössä ja no; Se on hyvä pohjallinen.

Tiivistettynä: Mieti, mihin kenkiäsi oikeasti käytät ja eritoten: monetko kengät olet valmis hankkimaan? Mitä monipuolisempaan käyttöön kenkää haet, lienee syytä suoraan hankkia jämäkkäpohjainen ja hyvin suojattu jalkine. Mikäli kalvot eivät nappaa, esimerkiksi Lundhags valmistaa erinomaisia kalvottomia kokonahkaisia vaihtoehtoja.

Ukkosmyrsky Kutusuvannonpään juurella.

Saavuimme toisena vaelluspäivänä kolmanneksi maastoyöksi satumaahan järven rannalle kauniiseen maisemaan tunturien välissä - matkasimme tunturien rinnettä ja kurua pitkin - ilta-aurinko lämmitti ja olimme mitä positiivisimmalla mielialalla. Ei ollut helppoa uskoa, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Auringon siirryttyä tunturin taakse järven yli puhalsi navakka tuuli - kuin tyhjästä se ilmestyi ja toi mukanaan sadekuuron, jonka ilmasta haistelin hetken ennen tuulen alkua. Kannoimme varusteet laavukankaan alle suojaan ja jäimme katselemaan - kuuro lakkasi ja huokasimme.

Asetuimme rinkat laavusta poistettuamme pian levolle ja kuvittelimme vielä kaiken olevan hyvin. Järven rantaan osoittava laavun suuaukko avasi meille upean iltanäkymän ja muutamat meistä vaipuivat jo unten maille.

Alle puoli tuntia kuorsaamisen alkamisesta tuuli palasi - se puhalsi laavuumme suorastaan raivoisasti ja laavun eteen viritetty kakkostarppi repesi etummaisista kiiloistaan irti - jääden lepattamaan tuuleen. Ravisteltuamme retkikuntamme hereille painuimme laavun peräseinää kohden ja nostimme makuualustat seinäksi tuulta vastaan - toivoen makuupussien pysyvän kuivina, sillä rankkasade tuli tuulen mukana suoraan "tupaan".

Taivas repesi ja kaunis kurunpohja muuttui "Blitzkriegiksi" - välähdykset ja jyrähdykset kohtasivat noin 2 sekunnissa ja parhaimmillaan jyrinä kävi suoraan kohdalla - onneksi emme saaneet korventavaa shokkihoitoa. Tein päätöksen nousta laavun suojista ja alkajaisiksi siirsin etukiiloiltaan irronneen tarpin suuaukon eteen - tuuli puhalsi nyt suurimmaksi osaksi laavun yli - kiilasin tarpin muutamista kohdista maahan ja päälle siirsin pönkäksi vielä rinkankin - helma maahan!

Kannoin rinkkani tarpin alle ja aloin kaivamaan sadesuojan alta esille lisää metallisia kiiloja, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut edes tietoinen - pakkausvaiheessa taisi lipsahtaa jotain ylimääräistä mukaan - ja hyvä niin!

Laavun reunat irtoilivat molemmilta puolilta ja toivoimme mustekalojen kestävän vetoa ja antavan riittävää joustoa kankaalle. Sade ja salamointi tekivät olostamme jo hitusen epävarmoja - mitä jos kaapisimme laavua aamutuimaan kilometrien päästä poroaidasta? Metallikiiloilla pystyi tekemään vuoltujen puukiilojen tilalle jämerämpiä kiinnitysratkaisuja ja uskalsimmepa päästää kiilatuista naruista irti. Toiminnantäyteiseksi muuttunut iltama alkoi näyttää jo kuivemmalta.

Akuutin myrskyvaiheen sivuutettuamme huokaisimme - "muanpiällinen helevetti" oli katseltu läpi ja heppoinen majoitteemme oli lunastanut lupauksensa riittävyydestään - nipinnapin.



Tarppailusta vaelluskäytössä muutamia sanasia:

Tarppi on monikäyttöinen majoite ja reissullakin nähtiin erilaisia kiinnitys- ja pystytysvariaatioita yhtenään. Muutamista viritetyistä kokoonpanoista lisään myös kuvia.

Oma kokemukseni perustuu mukana kulkeneisiin tarppimalleihin; Viheen ja DD-tarppiin. Molemmat ovat osoittautuneet mielestäni erinomaisiksi ratkaisuiksi, Vihe - kalliimpana on varustettu vielä hopeoinnilla.

Vihe tarppi ennen ukkosmyrskyä - ilta-aurinko ei osannut pelästyttää.

Pääasiassa malli oli kuvissa ilmenevä - jopa telttamainen sivusuojttu laavu.

Kahden hengen käyttöön DD-tarpin viritys saadaan jo telttamaiseksi ja erittäin suojaavaksi. Keskisalon sijaan voi virityksen tehdä myös harjasta narulla puiden väliin.

Avolaavu - vihe kiinni neljästä nurkasta ja päädyistä lähes kokonaan.

Luultavasti trekin tukevin setup - jopa telttamainen ratkaisu koivujen välissä.

Pohjalle Savotta avaruuspeite, päälle retkipatjat ja ei muuta kuin unta palloon. Jos tilaa haluaa paljon ja on matkustamassa varmasti "puisevalle alueelle", voi tarppi + hammock ratkaisu olla oivallinen:

Tarppi riittää siis neljän vaeltajan tarpeisiin (jos tilan kokee riittäväksi) - verrattuna telttoihin ilmavuus on kuitenkin täysin omaa luokkaansa. Matkalla tuli vastaan kesäsäästä kärsiviä telttamatkalaisia jotka todellakin näyttivät kadehtivan laavukankaan ilmavuutta.

Oman kokemukseni mukaan paikallaan pysyvässä matkaseurassa homma toimii loistavasti - sivut kannattaa kiinnittää maahan sääolojen varalta, kuten aiemmin esitetty tarinakin osoittaa. Ikävät yllätykset kannattaa minimoida.



Laavussa nukkumisen ja hammockissa nukkumisen kanssa kannattaa huomioida jokunen ero - retkipatjojen osalta tilanne selviää jokaiselle parhaiten itse, mutta edes kesäsäässä ei kannata luottautua nukkumaan ilman patjaa selän alla - ainakin oma kesäyöni ilman retkipatjaa päättyi ikävähkösti hytinään.

Tarpin setupin voi tehdä vielä riippumattoa vastaavasti - toki mahdollisesti hieman alemmas ja ehkäpä keskiharjaa käyttäen. Tällöin kankaan alla on ruhtinaallisesti tilaa kahdelle ja rankiset tai vastaavat matkahyttysverkot aikaansaavat ökkömönkiäisvapaan vyöhykkeen - erittäin mukavaa!

Tarppailuvarusteita!


Ensimmäinen on jo mainitut mustekalat - paluumatkalla silmääni osui huoltoaseman hyllyssä mustekalasta tuplakoukullinen malli - luja koukku ei petä kovassakaan tuulessa tarpin hulmutessa purjeena. Samaten pyöreä koukku säästää tarppia.

Mustekala, alias "sidontakumi" voidaan tehdä monella tapaa. Halvimmissa koukku on yksinkertainen koukkuun väännetty ohuehko metallilankaväsäys, mutta lujuus lisääntyy joko hakapäillä tai kaksinkerroin taitetulla langalla melkoisesti. Suosittelen välttämään halvimpia sidontakumeja muita varusteita, kuten kuljetuspussia säästääksesi.

Tarpin kaverina kannattaa pitää 8-10 kiilaa - koska kiilat myydään 5 kappaleen paketeissa, ottaisin kerralla 2 pakettia. Kaikki setupit onnistuvat tukevasti. Kiiloista suosittelen esimerkiksi Savotalta löytyvää alumiinikiilaa, jonka päässä on narulenkki. Kiinnitys tarpin reunaan onnistuu näppärästi eikä sivuveto pyöräytä tarppia irti.

Tarpin ohella kannattaa siis pitää myös avaruuspeitettä, joka toimii eristeenä maassa nukuttaessa ja mukavana alustana hammockin alla. Savotan avaruuspeitteen saa 30-40 eurolla. Punaisella kääntöpuolella varustettuna peite toimii myös maastoon asetettuna hätätilanteessa hyvänä merkintävälineenä esimerkiksi helikopterille.

Etu suhteessa moniin telttoihin on myös ryhmän keskeinen hajautus - eri osat majoitteesta saadaan useampaan rinkkaan ja pakkausvaiheessakin osaset on helpompi tunkea rinkkaan "lisätäytteenä" eri rakosiin. Tarppi ei muodosta pääasiallista tai hankalasti mahdutettavaa kokonaisuutta.

Tarpin vahvuus on sen monipuolisuus, ilmavuus ja tarvittaessa saavutettava melko hyvä suojaavuus. Teltta on autonomisena ratkaisuna helppo ja aina pystytettävissä. Suomen oloissa vaikuttaisi siltä, että kevät-kesä-syksy matkaajan ei tarvitse huolia tarpin toimivuudesta.  Kunhan muistaa ne kiilat!

Viimeinen olennaisuus on sekä riippumattoa että tarppia varten ajoittain näppärä: Naru. Sitä kannattaa varata mukaan vähintään 15 metrin setti, paracordin tasoista - noin 280 kiloa kestävää narua saa myös tavallisemmista kaupoista kuin armeijashopeista jos jaksaa tutkia hyllykköä.

Lemmenjoen trekin varusteista pt.1

Aloitetaanpas reissun varustepuolen purku.

Mukana kulkivat ryhmäkohtaisena varusteena fiskarsin pidempi taittosaha, sekä X7-kirves.

Henkilökohtaisena teräaseena näiden ohessa pidin hiiliteräksistä Roselli Nikkaripuukkoa, sekä Opinelin no. 9 taittoveistä, rosteriterällä, kokkaukseen. Kuvassa esiintyvät myös ruokapaikan läheisyydestä mukaan tempaantunut katkennut sompiopuukon tupessa könöttänyt, katkennut puukko, sekä Sea to Summitin aterimet.

Arsenaalia riitti - työkalut työn mukaan.

Fiskarsin serkukset selvisivät erinomaisesti myös raskaammasta pestistään oksaisempien kelolatvojen kanssa. Ratkaisevaa on tekniikka. Kuvassa pääasiassa suoraa ja helposti halkeavaa keloa, joka paloi sopivana pilkkeenä komeasti.

Muutama sananen Rosellista - henkilökohtaisesta suosikkipuukostani. Ennen reissuun lähtöä valikoin pitkän aikaa Sissipuukko m95:n sekä Rosellin välillä, mutta lopulta totesin kirveellä olevan työnsä joka tapauksessa. Reissun tärkein hyödyke - lettujen paistamiseen soveltuva lasta syntyi fiskarsin ja rosellin veisto-vuolu yhteispelillä kuin unelma. Saattoipa Rosellilla saada aikaan kauniit kiehisetkin. Tuppi upposi sekä vyölle että lantioremmiin MOLLE-matriisikanavaan ujutellun erillisen hihnan avulla.

77mm pitkällä hiiliteräksisellä pikkujättiläisellä pysyy tyytyväisenä. Opinelillakin taittui muutama kiehisvuolu, kun puukko oli unohtunut rinkan lantioremmiin. Kyse on jälleen tekniikasta, ei väännöstä.

Fiskars X7 antoi odottaa itseään kauan. Aiemmin kannoin retkelle mukaan poikkeuksetta X17-halkaisukirveen ja olisipa kirves voinut lähteä mukaan Lemmenjoellekin, ellen olisi päätynyt haastamaan itseäni tekniikalla. Komposiittivartta olen pehmennellyt veistelyn ja muun kilkuttelun mukavoittamiseksi. Tekniikka ei ole puhdas, koska maastoteippi on ottanut kurkkusuojalle ominaisessa kohdassa runtua. Tekemistä riittää.

Noin 15-20cm paksut keloklapit halkeavat erittäin näppärästi retkikoon kirveellä. Yksinkertaistaen ja lyhyesti ylhäältä päin iskemisen lisäksi on syytä runnuttaa palikkaa oksien kohdista kyljistä sekä kirveen upottua pilkottavaan partikkeliin, siirtymällä "tiputustekniikkaan" - kirves siis isketään hamarapuolellaan hakkuualustaan ja partikkeli kärsii kiilasta oman kiihtyneen massansa kautta - toisella kädellä voi vakauttaa iskua - töhöimmät - varokaa näppejänne. Riski on kuitenkin mitätön.

...jätetään se kurkkusuojan tienoo näyttämättä ;)

Vetosahan terä vaatii pientä totuttelua - terä ei ole yhtä tukeva. Ei kaarta, ei selkää.

Xtract-nimellä kulkeva vetosahamallisto on Fiskarsin kevyt ratkaisu retkeilijälle, puutarhurille ja mökkeilijälle. Painaa käytännössä ilmaa, mahtuu melkein mihin tahansa pakkausväliin ja sahaa miellyttävän nopeasti kun vetoterän tekniikka tulee tutuksi. Sahausjälki on siistiä:

Oikeassa reunassa havainnollistava kuva vetosahan jäljestä. Pöllejä oli helppo sahata myös tulistelupaikan penkkien loihtimiseksi. Tunnustettakoon, ettei paksuimpia pölkkyjä ole muotoiltu Xtractilla.

"Sompio"

Terä on lyhentynyt näpertelymittaan.

Yllä siis löytämäni - matkamuistoksi kaappaamani kärsineempi kaveri. Tuppi killui kelon oksalla järven rannalla nuotiopaikan vieressä. "löytäjä saa pitää" - vaiko peräti "pidetään lappi siistinä"?

Ja lopuksi suuri yllätys: En selvinnyt ilman leathermania, joista yhdenkään en kuvitellut päätyneen mukaani:

Squirt PS4 eksyi avainnipusta mukaan reissuun: kynsisakset ja karkeahko viila auttoivat hiukan jalkojen hoidossa.

Todettakoon reissun terä(ase)valikoiman osuneen nappiin: ei ikäviä yllätyksiä, vain käyttökelpoisia ja kelpokäyttöisiä vempeleitä. "Homma kulkee kuin ajatus."

Grooooaaaakkk

Korppi teitä tervehtää, on reissu heitetty ja aika levähtää
Paljon korahdeltavaa Lemmenjoella seikkailemisesta riittää
- tarinoita matkasta ja varusteista tulen kirjoittelemaan pätkittäin.

Lyhyesti itse reissusta:

Reittimme alkoi Angelintien varrelta, Koskenniskasta. Ensimmäisen illan vietimme kyseisellä paikalla auton läheisyydessä, sillä matkaa oli taitettu tuhannen kilometriä päivän aikana, eikä voimia pidemmälle siirtymiseen juurikaan jäänyt reserviin.

Vaskojoen rannalla saimme raikasta luonnonvettä sumun leijaillessa vetten yllä

Ensimmäisenä päivänä heräiltyämme söimme aamupalaa uteliaan kuukkelikaksikon kanssa ja suunnittelimme viimeisen kerran pakkausjärjestystä ja tavaroiden jakoa rinkoissa. Neljän hengen - ravitsemuksellisesti monivammaisen seurueen kamppeissa riitti hieman jaoteltavaa.

Suuntasimme Koskenniskasta Vaskojoen vartta pitkin Lounaaseen ja päädyimme päivän tepastelun jälkeen ensimmäiselle varsinaiselle yöpaikallemme Patajoen alajuoksulle, jossa vesi oli jo tavaramerkillisen raikasta, viileätä ja virkistävää. Vaskojoki tarjosi meille sopivasti tuulta hyttysten karkoitukseen, olipa paikalla aiemminkin leiriydytty ja nuotiopaikka oli oivallinen. Päivän matkalla näimme ensimmäiset suurehkot haukat ja ihmettelimme erikoisia kasveja.

Free bird

Ruokatauko koskimaisella osuudella Vaskojoen varrella

Patajoessa oli upeita altaita peseytymiseen - veden raikkaus oli matkan kickstarter

Patajoen ylitys käynnisti toisen vaelluspäivän, kohtasimme oudosti röhkivän poronvasan, joka mitä ilmeisimmin jäi etsimään emoaan. Suuntasimme Ruitojokhalta kohti Kutusuvannonpäätä, jonka eteläpuolelle jäimme tunturien väliin järvimaisemiin. Tunsimme saapuneemme satumaahan, kunnes ukkosmyrsky yllätti. Yöpaikan luonne kääntyi vesiputouksien, kauniin ja vehreän kurunpohjan hellästä syleilystä raivopäiseksi ja armottomaksi erämaaksi, ikään kuin muistuttaakseen mistä loppuviimein onkaan kysymys. Retkireitin pääarkkitehti totesi kerran olevan viimeinen, kun Vihen tarppi palvelee häntä majoitteena Lapissa. Tarppailusta ja tarpista majoitteena reissulla kirjoittelen myöhemmin erikseen, samaten muista mukana kulkeneista varusteista.

Yläjuoksu ylityksen jälkeen oli rauhaisampi

Kantoi korpin katse kohti tunturien lakia, oli matkaa vielä edessä ja mielessä monta asiaa

Riitti vettä kurun pohjalla matkalla satumaahan, oli matka edennyt, myöhäistä alkaa katumaankaan

Rinnettä pitkin oli parempi taittaa matkaa - kurun pohja oli kivinen

Vesiputous - ison maailman tyyliin

Pärskeitä, pärskeitä!

Niin raikasta tunturipuroa

On maa hiljaa ennen myrskyä...

Aurinkokin painui jo tunturin taa...

Eikä kukaan arvannut mikä odottaa...

Suuntasimme tunturien välistä niiden yli kohti Mattit Ravadasia, jossa vietimme yön lähellä metsähallituksen ylläpitämää tulistelupaikkaa pöytäryhmineen. Päivän matkalla tutustuimme ensimmäistä kertaa oikeaan tunturin huiputtamiseen ja reidet olivat vielä melko lujilla kivutessamme ylemmäs ja ylemmäs. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Pysähdyimme syömään kolmen järven rannalle ja jatkoimme matkaa yöpaikalle. Kullankaivajien huuhdontajätteet keltasivat joen, joten juomavesi tuli hakea yläjuoksulta. Matkan suurimmaksi virheeksi tunnustan laiskuuden tässä - vettä ei tullut juotua tarpeeksi ja sama linja jatkui aamupalalla pitäydyttyäni kupillisessa puuroa.

Emme me yksin olleet!

Huipulla tuulee.

Edessä järvet, takana tunturit, huiput, matkaa vielä paljon, mutta paljakassa kelpasi kävellä.

Kullanhuuhdonta tuottaa jätevettä.

Suuntasimme Mattit Ravadaksen rannalta Jäkäläpään kulttuurikeskukseen ja kohtasimme matkalla täysiverisen kullankaivajan. Hän neuvoi meille reitin ja sijoituspaikan rinkoillemme kulttuurikeskuksella vierailemisen ajaksi. Yrjö-Karhu-Korhosen - Suonenjoelta lähteneen kullankaivajan 80-vuotisen elon kunniaksi pystytetty kirjasto komeili Jäkäläpään huipulla, jossa myös massiivisen lentokentän kiitoradat huvittivat sen, mitä aliravittu ja -nesteytetty vaeltaja pystyi virnuilemaan.

Kulttuurikeskus ja kirjasto. Voi jukupätkä!

Kämppä Jäkäläpäässä!

Kaivurit hoitavat maan liikuttelun. Etukuormaajia ei tarvita.

Ravadasjärvi oli kaunis.

Laskeuduttuamme kulttuurikeskukselta palasimme yöpaikkamme tuntumaan välipalalle, jossa meetwurstileivät palauttivat mielen vireyden ja seikkailumielen. Matkareittiä turistipoluilla lyhennettiin ja suuntasimme noin 6 kilometrin päähän Ravadasjärven autiotuvalle. Paikalla oli jokunen poluilta aiemmin tuttu naama, sekä muutamia muita vaeltajia ja päiväreppulaisia. Vietimme yön autiotuvan mukavilla lavettisängyillä ja ponnistimmekin uuteen päivään täynnä uutta energiaa.

Ravadasjärven tuvalta suuntasimme samoja jälkiä pitkin 3 kilometriä ennen Davit Ravadasin uomaa, jonka vartta pitkin suuntasimme takaisin pohjoiseen. Pienellä Ravadasjärvellä otimme vettä pulloihin ja rakkoihin, sekä suuntiman yli Maarestatunturien. Olimme tuntureilta laskeuduttuamme tutuilla jalanjäljillä ja kuljettuamme läpi poroaidasta jäimme yöksi järven rannalle, jolla ei kartoista päätellen nimeä olekaan.
Yöpaikka kartalla

Pienen Ravadasjärven ohitettuamme maisemat miellyttivät

Tunturien rinteelläkin voi löytyä suuria sadevesialtaita

Viimeiset huiput ennen laskeutumista männiköihin

Maisemassa oli hyvä etsiä verkkoa ja ottaa yhteys omaisiin.

Yöpaikka järven rannalla.

Korppi korahteli jo auringonnousun aikaan ylös

Tyyni järvenpinta ja aamupuuron aika

Luonnonhenkarit ja tarpin pystytysmalli x

Yöpaikalta suuntasimme edelleen kohti Vaskojokea ja kaarroimme Pahtavaaran pohjoispuolelta Hoikkarovaa pitkin takaisin tutuille urille. Närrijärven rannalla vietettiin viimeinen maastoyö noin 3 kilometrin päässä Koskenniskasta. Viimeisen illan kunniaksi Korpin sulkapeite osoittautui riittämättömäksi ja pääsin vielä toden teolla selviytymään kauniissa ja karussa maisemassa. Järveltä noussut kosteus ja viilennyt yö saivat allekirjoittaneen lähes hypotermiaan asti ennen liikkelle lähtemisen päätöstä. Onneksi kaatuneita keloja riitti ja pian illalla vuolemani lettujen paistoon suunniteltu lasta osoittautui erityisen hyväksi esivalmisteluksi. Lastuja riitti oksakasan sytykkeeksi ja kelopölleistä loihti nopeasti kylmettyvän miehen pikamallin rakovalkeasta. Kylkitulilla loppuyö taittui lämpimämmin.

Vehreä järvi Pahtavaaran pohjoispuolella

Keloja, keloja, keloja... Honkia ja petäjiä

Tauolla tappajasuon paremmalla puolella

Järveä riitti metsiköissä Hoikkarovalla

Reilusti lisälämpöä

 

 

Avolaavu ja liikaa kylmää. Kello 5:15

 Viimeinen päivä sisälsi pyrähdyksen autolle ja matka kohti Inaria alkoi nopeasti Koskenniskasta. Vietimme yön vuokramökissä palautuen ja aloitimme 1000 kilometrin kotimatkamme. Superkuu tervehti matkalaisia 12 tunnin ajon jälkeen.

Kirkkaana loistaa täysikuu