Grooooaaaakkk

Korppi teitä tervehtää, on reissu heitetty ja aika levähtää
Paljon korahdeltavaa Lemmenjoella seikkailemisesta riittää
- tarinoita matkasta ja varusteista tulen kirjoittelemaan pätkittäin.

Lyhyesti itse reissusta:

Reittimme alkoi Angelintien varrelta, Koskenniskasta. Ensimmäisen illan vietimme kyseisellä paikalla auton läheisyydessä, sillä matkaa oli taitettu tuhannen kilometriä päivän aikana, eikä voimia pidemmälle siirtymiseen juurikaan jäänyt reserviin.

Vaskojoen rannalla saimme raikasta luonnonvettä sumun leijaillessa vetten yllä

Ensimmäisenä päivänä heräiltyämme söimme aamupalaa uteliaan kuukkelikaksikon kanssa ja suunnittelimme viimeisen kerran pakkausjärjestystä ja tavaroiden jakoa rinkoissa. Neljän hengen - ravitsemuksellisesti monivammaisen seurueen kamppeissa riitti hieman jaoteltavaa.

Suuntasimme Koskenniskasta Vaskojoen vartta pitkin Lounaaseen ja päädyimme päivän tepastelun jälkeen ensimmäiselle varsinaiselle yöpaikallemme Patajoen alajuoksulle, jossa vesi oli jo tavaramerkillisen raikasta, viileätä ja virkistävää. Vaskojoki tarjosi meille sopivasti tuulta hyttysten karkoitukseen, olipa paikalla aiemminkin leiriydytty ja nuotiopaikka oli oivallinen. Päivän matkalla näimme ensimmäiset suurehkot haukat ja ihmettelimme erikoisia kasveja.

Free bird

Ruokatauko koskimaisella osuudella Vaskojoen varrella

Patajoessa oli upeita altaita peseytymiseen - veden raikkaus oli matkan kickstarter

Patajoen ylitys käynnisti toisen vaelluspäivän, kohtasimme oudosti röhkivän poronvasan, joka mitä ilmeisimmin jäi etsimään emoaan. Suuntasimme Ruitojokhalta kohti Kutusuvannonpäätä, jonka eteläpuolelle jäimme tunturien väliin järvimaisemiin. Tunsimme saapuneemme satumaahan, kunnes ukkosmyrsky yllätti. Yöpaikan luonne kääntyi vesiputouksien, kauniin ja vehreän kurunpohjan hellästä syleilystä raivopäiseksi ja armottomaksi erämaaksi, ikään kuin muistuttaakseen mistä loppuviimein onkaan kysymys. Retkireitin pääarkkitehti totesi kerran olevan viimeinen, kun Vihen tarppi palvelee häntä majoitteena Lapissa. Tarppailusta ja tarpista majoitteena reissulla kirjoittelen myöhemmin erikseen, samaten muista mukana kulkeneista varusteista.

Yläjuoksu ylityksen jälkeen oli rauhaisampi

Kantoi korpin katse kohti tunturien lakia, oli matkaa vielä edessä ja mielessä monta asiaa

Riitti vettä kurun pohjalla matkalla satumaahan, oli matka edennyt, myöhäistä alkaa katumaankaan

Rinnettä pitkin oli parempi taittaa matkaa - kurun pohja oli kivinen

Vesiputous - ison maailman tyyliin

Pärskeitä, pärskeitä!

Niin raikasta tunturipuroa

On maa hiljaa ennen myrskyä...

Aurinkokin painui jo tunturin taa...

Eikä kukaan arvannut mikä odottaa...

Suuntasimme tunturien välistä niiden yli kohti Mattit Ravadasia, jossa vietimme yön lähellä metsähallituksen ylläpitämää tulistelupaikkaa pöytäryhmineen. Päivän matkalla tutustuimme ensimmäistä kertaa oikeaan tunturin huiputtamiseen ja reidet olivat vielä melko lujilla kivutessamme ylemmäs ja ylemmäs. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Pysähdyimme syömään kolmen järven rannalle ja jatkoimme matkaa yöpaikalle. Kullankaivajien huuhdontajätteet keltasivat joen, joten juomavesi tuli hakea yläjuoksulta. Matkan suurimmaksi virheeksi tunnustan laiskuuden tässä - vettä ei tullut juotua tarpeeksi ja sama linja jatkui aamupalalla pitäydyttyäni kupillisessa puuroa.

Emme me yksin olleet!

Huipulla tuulee.

Edessä järvet, takana tunturit, huiput, matkaa vielä paljon, mutta paljakassa kelpasi kävellä.

Kullanhuuhdonta tuottaa jätevettä.

Suuntasimme Mattit Ravadaksen rannalta Jäkäläpään kulttuurikeskukseen ja kohtasimme matkalla täysiverisen kullankaivajan. Hän neuvoi meille reitin ja sijoituspaikan rinkoillemme kulttuurikeskuksella vierailemisen ajaksi. Yrjö-Karhu-Korhosen - Suonenjoelta lähteneen kullankaivajan 80-vuotisen elon kunniaksi pystytetty kirjasto komeili Jäkäläpään huipulla, jossa myös massiivisen lentokentän kiitoradat huvittivat sen, mitä aliravittu ja -nesteytetty vaeltaja pystyi virnuilemaan.

Kulttuurikeskus ja kirjasto. Voi jukupätkä!

Kämppä Jäkäläpäässä!

Kaivurit hoitavat maan liikuttelun. Etukuormaajia ei tarvita.

Ravadasjärvi oli kaunis.

Laskeuduttuamme kulttuurikeskukselta palasimme yöpaikkamme tuntumaan välipalalle, jossa meetwurstileivät palauttivat mielen vireyden ja seikkailumielen. Matkareittiä turistipoluilla lyhennettiin ja suuntasimme noin 6 kilometrin päähän Ravadasjärven autiotuvalle. Paikalla oli jokunen poluilta aiemmin tuttu naama, sekä muutamia muita vaeltajia ja päiväreppulaisia. Vietimme yön autiotuvan mukavilla lavettisängyillä ja ponnistimmekin uuteen päivään täynnä uutta energiaa.

Ravadasjärven tuvalta suuntasimme samoja jälkiä pitkin 3 kilometriä ennen Davit Ravadasin uomaa, jonka vartta pitkin suuntasimme takaisin pohjoiseen. Pienellä Ravadasjärvellä otimme vettä pulloihin ja rakkoihin, sekä suuntiman yli Maarestatunturien. Olimme tuntureilta laskeuduttuamme tutuilla jalanjäljillä ja kuljettuamme läpi poroaidasta jäimme yöksi järven rannalle, jolla ei kartoista päätellen nimeä olekaan.
Yöpaikka kartalla

Pienen Ravadasjärven ohitettuamme maisemat miellyttivät

Tunturien rinteelläkin voi löytyä suuria sadevesialtaita

Viimeiset huiput ennen laskeutumista männiköihin

Maisemassa oli hyvä etsiä verkkoa ja ottaa yhteys omaisiin.

Yöpaikka järven rannalla.

Korppi korahteli jo auringonnousun aikaan ylös

Tyyni järvenpinta ja aamupuuron aika

Luonnonhenkarit ja tarpin pystytysmalli x

Yöpaikalta suuntasimme edelleen kohti Vaskojokea ja kaarroimme Pahtavaaran pohjoispuolelta Hoikkarovaa pitkin takaisin tutuille urille. Närrijärven rannalla vietettiin viimeinen maastoyö noin 3 kilometrin päässä Koskenniskasta. Viimeisen illan kunniaksi Korpin sulkapeite osoittautui riittämättömäksi ja pääsin vielä toden teolla selviytymään kauniissa ja karussa maisemassa. Järveltä noussut kosteus ja viilennyt yö saivat allekirjoittaneen lähes hypotermiaan asti ennen liikkelle lähtemisen päätöstä. Onneksi kaatuneita keloja riitti ja pian illalla vuolemani lettujen paistoon suunniteltu lasta osoittautui erityisen hyväksi esivalmisteluksi. Lastuja riitti oksakasan sytykkeeksi ja kelopölleistä loihti nopeasti kylmettyvän miehen pikamallin rakovalkeasta. Kylkitulilla loppuyö taittui lämpimämmin.

Vehreä järvi Pahtavaaran pohjoispuolella

Keloja, keloja, keloja... Honkia ja petäjiä

Tauolla tappajasuon paremmalla puolella

Järveä riitti metsiköissä Hoikkarovalla

Reilusti lisälämpöä

 

 

Avolaavu ja liikaa kylmää. Kello 5:15

 Viimeinen päivä sisälsi pyrähdyksen autolle ja matka kohti Inaria alkoi nopeasti Koskenniskasta. Vietimme yön vuokramökissä palautuen ja aloitimme 1000 kilometrin kotimatkamme. Superkuu tervehti matkalaisia 12 tunnin ajon jälkeen.

Kirkkaana loistaa täysikuu