Ukkosmyrsky Kutusuvannonpään juurella.

Saavuimme toisena vaelluspäivänä kolmanneksi maastoyöksi satumaahan järven rannalle kauniiseen maisemaan tunturien välissä - matkasimme tunturien rinnettä ja kurua pitkin - ilta-aurinko lämmitti ja olimme mitä positiivisimmalla mielialalla. Ei ollut helppoa uskoa, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Auringon siirryttyä tunturin taakse järven yli puhalsi navakka tuuli - kuin tyhjästä se ilmestyi ja toi mukanaan sadekuuron, jonka ilmasta haistelin hetken ennen tuulen alkua. Kannoimme varusteet laavukankaan alle suojaan ja jäimme katselemaan - kuuro lakkasi ja huokasimme.

Asetuimme rinkat laavusta poistettuamme pian levolle ja kuvittelimme vielä kaiken olevan hyvin. Järven rantaan osoittava laavun suuaukko avasi meille upean iltanäkymän ja muutamat meistä vaipuivat jo unten maille.

Alle puoli tuntia kuorsaamisen alkamisesta tuuli palasi - se puhalsi laavuumme suorastaan raivoisasti ja laavun eteen viritetty kakkostarppi repesi etummaisista kiiloistaan irti - jääden lepattamaan tuuleen. Ravisteltuamme retkikuntamme hereille painuimme laavun peräseinää kohden ja nostimme makuualustat seinäksi tuulta vastaan - toivoen makuupussien pysyvän kuivina, sillä rankkasade tuli tuulen mukana suoraan "tupaan".

Taivas repesi ja kaunis kurunpohja muuttui "Blitzkriegiksi" - välähdykset ja jyrähdykset kohtasivat noin 2 sekunnissa ja parhaimmillaan jyrinä kävi suoraan kohdalla - onneksi emme saaneet korventavaa shokkihoitoa. Tein päätöksen nousta laavun suojista ja alkajaisiksi siirsin etukiiloiltaan irronneen tarpin suuaukon eteen - tuuli puhalsi nyt suurimmaksi osaksi laavun yli - kiilasin tarpin muutamista kohdista maahan ja päälle siirsin pönkäksi vielä rinkankin - helma maahan!

Kannoin rinkkani tarpin alle ja aloin kaivamaan sadesuojan alta esille lisää metallisia kiiloja, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut edes tietoinen - pakkausvaiheessa taisi lipsahtaa jotain ylimääräistä mukaan - ja hyvä niin!

Laavun reunat irtoilivat molemmilta puolilta ja toivoimme mustekalojen kestävän vetoa ja antavan riittävää joustoa kankaalle. Sade ja salamointi tekivät olostamme jo hitusen epävarmoja - mitä jos kaapisimme laavua aamutuimaan kilometrien päästä poroaidasta? Metallikiiloilla pystyi tekemään vuoltujen puukiilojen tilalle jämerämpiä kiinnitysratkaisuja ja uskalsimmepa päästää kiilatuista naruista irti. Toiminnantäyteiseksi muuttunut iltama alkoi näyttää jo kuivemmalta.

Akuutin myrskyvaiheen sivuutettuamme huokaisimme - "muanpiällinen helevetti" oli katseltu läpi ja heppoinen majoitteemme oli lunastanut lupauksensa riittävyydestään - nipinnapin.



Tarppailusta vaelluskäytössä muutamia sanasia:

Tarppi on monikäyttöinen majoite ja reissullakin nähtiin erilaisia kiinnitys- ja pystytysvariaatioita yhtenään. Muutamista viritetyistä kokoonpanoista lisään myös kuvia.

Oma kokemukseni perustuu mukana kulkeneisiin tarppimalleihin; Viheen ja DD-tarppiin. Molemmat ovat osoittautuneet mielestäni erinomaisiksi ratkaisuiksi, Vihe - kalliimpana on varustettu vielä hopeoinnilla.

Vihe tarppi ennen ukkosmyrskyä - ilta-aurinko ei osannut pelästyttää.

Pääasiassa malli oli kuvissa ilmenevä - jopa telttamainen sivusuojttu laavu.

Kahden hengen käyttöön DD-tarpin viritys saadaan jo telttamaiseksi ja erittäin suojaavaksi. Keskisalon sijaan voi virityksen tehdä myös harjasta narulla puiden väliin.

Avolaavu - vihe kiinni neljästä nurkasta ja päädyistä lähes kokonaan.

Luultavasti trekin tukevin setup - jopa telttamainen ratkaisu koivujen välissä.

Pohjalle Savotta avaruuspeite, päälle retkipatjat ja ei muuta kuin unta palloon. Jos tilaa haluaa paljon ja on matkustamassa varmasti "puisevalle alueelle", voi tarppi + hammock ratkaisu olla oivallinen:

Tarppi riittää siis neljän vaeltajan tarpeisiin (jos tilan kokee riittäväksi) - verrattuna telttoihin ilmavuus on kuitenkin täysin omaa luokkaansa. Matkalla tuli vastaan kesäsäästä kärsiviä telttamatkalaisia jotka todellakin näyttivät kadehtivan laavukankaan ilmavuutta.

Oman kokemukseni mukaan paikallaan pysyvässä matkaseurassa homma toimii loistavasti - sivut kannattaa kiinnittää maahan sääolojen varalta, kuten aiemmin esitetty tarinakin osoittaa. Ikävät yllätykset kannattaa minimoida.



Laavussa nukkumisen ja hammockissa nukkumisen kanssa kannattaa huomioida jokunen ero - retkipatjojen osalta tilanne selviää jokaiselle parhaiten itse, mutta edes kesäsäässä ei kannata luottautua nukkumaan ilman patjaa selän alla - ainakin oma kesäyöni ilman retkipatjaa päättyi ikävähkösti hytinään.

Tarpin setupin voi tehdä vielä riippumattoa vastaavasti - toki mahdollisesti hieman alemmas ja ehkäpä keskiharjaa käyttäen. Tällöin kankaan alla on ruhtinaallisesti tilaa kahdelle ja rankiset tai vastaavat matkahyttysverkot aikaansaavat ökkömönkiäisvapaan vyöhykkeen - erittäin mukavaa!

Tarppailuvarusteita!


Ensimmäinen on jo mainitut mustekalat - paluumatkalla silmääni osui huoltoaseman hyllyssä mustekalasta tuplakoukullinen malli - luja koukku ei petä kovassakaan tuulessa tarpin hulmutessa purjeena. Samaten pyöreä koukku säästää tarppia.

Mustekala, alias "sidontakumi" voidaan tehdä monella tapaa. Halvimmissa koukku on yksinkertainen koukkuun väännetty ohuehko metallilankaväsäys, mutta lujuus lisääntyy joko hakapäillä tai kaksinkerroin taitetulla langalla melkoisesti. Suosittelen välttämään halvimpia sidontakumeja muita varusteita, kuten kuljetuspussia säästääksesi.

Tarpin kaverina kannattaa pitää 8-10 kiilaa - koska kiilat myydään 5 kappaleen paketeissa, ottaisin kerralla 2 pakettia. Kaikki setupit onnistuvat tukevasti. Kiiloista suosittelen esimerkiksi Savotalta löytyvää alumiinikiilaa, jonka päässä on narulenkki. Kiinnitys tarpin reunaan onnistuu näppärästi eikä sivuveto pyöräytä tarppia irti.

Tarpin ohella kannattaa siis pitää myös avaruuspeitettä, joka toimii eristeenä maassa nukuttaessa ja mukavana alustana hammockin alla. Savotan avaruuspeitteen saa 30-40 eurolla. Punaisella kääntöpuolella varustettuna peite toimii myös maastoon asetettuna hätätilanteessa hyvänä merkintävälineenä esimerkiksi helikopterille.

Etu suhteessa moniin telttoihin on myös ryhmän keskeinen hajautus - eri osat majoitteesta saadaan useampaan rinkkaan ja pakkausvaiheessakin osaset on helpompi tunkea rinkkaan "lisätäytteenä" eri rakosiin. Tarppi ei muodosta pääasiallista tai hankalasti mahdutettavaa kokonaisuutta.

Tarpin vahvuus on sen monipuolisuus, ilmavuus ja tarvittaessa saavutettava melko hyvä suojaavuus. Teltta on autonomisena ratkaisuna helppo ja aina pystytettävissä. Suomen oloissa vaikuttaisi siltä, että kevät-kesä-syksy matkaajan ei tarvitse huolia tarpin toimivuudesta.  Kunhan muistaa ne kiilat!

Viimeinen olennaisuus on sekä riippumattoa että tarppia varten ajoittain näppärä: Naru. Sitä kannattaa varata mukaan vähintään 15 metrin setti, paracordin tasoista - noin 280 kiloa kestävää narua saa myös tavallisemmista kaupoista kuin armeijashopeista jos jaksaa tutkia hyllykköä.

Lemmenjoen trekin varusteista pt.1

Aloitetaanpas reissun varustepuolen purku.

Mukana kulkivat ryhmäkohtaisena varusteena fiskarsin pidempi taittosaha, sekä X7-kirves.

Henkilökohtaisena teräaseena näiden ohessa pidin hiiliteräksistä Roselli Nikkaripuukkoa, sekä Opinelin no. 9 taittoveistä, rosteriterällä, kokkaukseen. Kuvassa esiintyvät myös ruokapaikan läheisyydestä mukaan tempaantunut katkennut sompiopuukon tupessa könöttänyt, katkennut puukko, sekä Sea to Summitin aterimet.

Arsenaalia riitti - työkalut työn mukaan.

Fiskarsin serkukset selvisivät erinomaisesti myös raskaammasta pestistään oksaisempien kelolatvojen kanssa. Ratkaisevaa on tekniikka. Kuvassa pääasiassa suoraa ja helposti halkeavaa keloa, joka paloi sopivana pilkkeenä komeasti.

Muutama sananen Rosellista - henkilökohtaisesta suosikkipuukostani. Ennen reissuun lähtöä valikoin pitkän aikaa Sissipuukko m95:n sekä Rosellin välillä, mutta lopulta totesin kirveellä olevan työnsä joka tapauksessa. Reissun tärkein hyödyke - lettujen paistamiseen soveltuva lasta syntyi fiskarsin ja rosellin veisto-vuolu yhteispelillä kuin unelma. Saattoipa Rosellilla saada aikaan kauniit kiehisetkin. Tuppi upposi sekä vyölle että lantioremmiin MOLLE-matriisikanavaan ujutellun erillisen hihnan avulla.

77mm pitkällä hiiliteräksisellä pikkujättiläisellä pysyy tyytyväisenä. Opinelillakin taittui muutama kiehisvuolu, kun puukko oli unohtunut rinkan lantioremmiin. Kyse on jälleen tekniikasta, ei väännöstä.

Fiskars X7 antoi odottaa itseään kauan. Aiemmin kannoin retkelle mukaan poikkeuksetta X17-halkaisukirveen ja olisipa kirves voinut lähteä mukaan Lemmenjoellekin, ellen olisi päätynyt haastamaan itseäni tekniikalla. Komposiittivartta olen pehmennellyt veistelyn ja muun kilkuttelun mukavoittamiseksi. Tekniikka ei ole puhdas, koska maastoteippi on ottanut kurkkusuojalle ominaisessa kohdassa runtua. Tekemistä riittää.

Noin 15-20cm paksut keloklapit halkeavat erittäin näppärästi retkikoon kirveellä. Yksinkertaistaen ja lyhyesti ylhäältä päin iskemisen lisäksi on syytä runnuttaa palikkaa oksien kohdista kyljistä sekä kirveen upottua pilkottavaan partikkeliin, siirtymällä "tiputustekniikkaan" - kirves siis isketään hamarapuolellaan hakkuualustaan ja partikkeli kärsii kiilasta oman kiihtyneen massansa kautta - toisella kädellä voi vakauttaa iskua - töhöimmät - varokaa näppejänne. Riski on kuitenkin mitätön.

...jätetään se kurkkusuojan tienoo näyttämättä ;)

Vetosahan terä vaatii pientä totuttelua - terä ei ole yhtä tukeva. Ei kaarta, ei selkää.

Xtract-nimellä kulkeva vetosahamallisto on Fiskarsin kevyt ratkaisu retkeilijälle, puutarhurille ja mökkeilijälle. Painaa käytännössä ilmaa, mahtuu melkein mihin tahansa pakkausväliin ja sahaa miellyttävän nopeasti kun vetoterän tekniikka tulee tutuksi. Sahausjälki on siistiä:

Oikeassa reunassa havainnollistava kuva vetosahan jäljestä. Pöllejä oli helppo sahata myös tulistelupaikan penkkien loihtimiseksi. Tunnustettakoon, ettei paksuimpia pölkkyjä ole muotoiltu Xtractilla.

"Sompio"

Terä on lyhentynyt näpertelymittaan.

Yllä siis löytämäni - matkamuistoksi kaappaamani kärsineempi kaveri. Tuppi killui kelon oksalla järven rannalla nuotiopaikan vieressä. "löytäjä saa pitää" - vaiko peräti "pidetään lappi siistinä"?

Ja lopuksi suuri yllätys: En selvinnyt ilman leathermania, joista yhdenkään en kuvitellut päätyneen mukaani:

Squirt PS4 eksyi avainnipusta mukaan reissuun: kynsisakset ja karkeahko viila auttoivat hiukan jalkojen hoidossa.

Todettakoon reissun terä(ase)valikoiman osuneen nappiin: ei ikäviä yllätyksiä, vain käyttökelpoisia ja kelpokäyttöisiä vempeleitä. "Homma kulkee kuin ajatus."

Grooooaaaakkk

Korppi teitä tervehtää, on reissu heitetty ja aika levähtää
Paljon korahdeltavaa Lemmenjoella seikkailemisesta riittää
- tarinoita matkasta ja varusteista tulen kirjoittelemaan pätkittäin.

Lyhyesti itse reissusta:

Reittimme alkoi Angelintien varrelta, Koskenniskasta. Ensimmäisen illan vietimme kyseisellä paikalla auton läheisyydessä, sillä matkaa oli taitettu tuhannen kilometriä päivän aikana, eikä voimia pidemmälle siirtymiseen juurikaan jäänyt reserviin.

Vaskojoen rannalla saimme raikasta luonnonvettä sumun leijaillessa vetten yllä

Ensimmäisenä päivänä heräiltyämme söimme aamupalaa uteliaan kuukkelikaksikon kanssa ja suunnittelimme viimeisen kerran pakkausjärjestystä ja tavaroiden jakoa rinkoissa. Neljän hengen - ravitsemuksellisesti monivammaisen seurueen kamppeissa riitti hieman jaoteltavaa.

Suuntasimme Koskenniskasta Vaskojoen vartta pitkin Lounaaseen ja päädyimme päivän tepastelun jälkeen ensimmäiselle varsinaiselle yöpaikallemme Patajoen alajuoksulle, jossa vesi oli jo tavaramerkillisen raikasta, viileätä ja virkistävää. Vaskojoki tarjosi meille sopivasti tuulta hyttysten karkoitukseen, olipa paikalla aiemminkin leiriydytty ja nuotiopaikka oli oivallinen. Päivän matkalla näimme ensimmäiset suurehkot haukat ja ihmettelimme erikoisia kasveja.

Free bird

Ruokatauko koskimaisella osuudella Vaskojoen varrella

Patajoessa oli upeita altaita peseytymiseen - veden raikkaus oli matkan kickstarter

Patajoen ylitys käynnisti toisen vaelluspäivän, kohtasimme oudosti röhkivän poronvasan, joka mitä ilmeisimmin jäi etsimään emoaan. Suuntasimme Ruitojokhalta kohti Kutusuvannonpäätä, jonka eteläpuolelle jäimme tunturien väliin järvimaisemiin. Tunsimme saapuneemme satumaahan, kunnes ukkosmyrsky yllätti. Yöpaikan luonne kääntyi vesiputouksien, kauniin ja vehreän kurunpohjan hellästä syleilystä raivopäiseksi ja armottomaksi erämaaksi, ikään kuin muistuttaakseen mistä loppuviimein onkaan kysymys. Retkireitin pääarkkitehti totesi kerran olevan viimeinen, kun Vihen tarppi palvelee häntä majoitteena Lapissa. Tarppailusta ja tarpista majoitteena reissulla kirjoittelen myöhemmin erikseen, samaten muista mukana kulkeneista varusteista.

Yläjuoksu ylityksen jälkeen oli rauhaisampi

Kantoi korpin katse kohti tunturien lakia, oli matkaa vielä edessä ja mielessä monta asiaa

Riitti vettä kurun pohjalla matkalla satumaahan, oli matka edennyt, myöhäistä alkaa katumaankaan

Rinnettä pitkin oli parempi taittaa matkaa - kurun pohja oli kivinen

Vesiputous - ison maailman tyyliin

Pärskeitä, pärskeitä!

Niin raikasta tunturipuroa

On maa hiljaa ennen myrskyä...

Aurinkokin painui jo tunturin taa...

Eikä kukaan arvannut mikä odottaa...

Suuntasimme tunturien välistä niiden yli kohti Mattit Ravadasia, jossa vietimme yön lähellä metsähallituksen ylläpitämää tulistelupaikkaa pöytäryhmineen. Päivän matkalla tutustuimme ensimmäistä kertaa oikeaan tunturin huiputtamiseen ja reidet olivat vielä melko lujilla kivutessamme ylemmäs ja ylemmäs. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Pysähdyimme syömään kolmen järven rannalle ja jatkoimme matkaa yöpaikalle. Kullankaivajien huuhdontajätteet keltasivat joen, joten juomavesi tuli hakea yläjuoksulta. Matkan suurimmaksi virheeksi tunnustan laiskuuden tässä - vettä ei tullut juotua tarpeeksi ja sama linja jatkui aamupalalla pitäydyttyäni kupillisessa puuroa.

Emme me yksin olleet!

Huipulla tuulee.

Edessä järvet, takana tunturit, huiput, matkaa vielä paljon, mutta paljakassa kelpasi kävellä.

Kullanhuuhdonta tuottaa jätevettä.

Suuntasimme Mattit Ravadaksen rannalta Jäkäläpään kulttuurikeskukseen ja kohtasimme matkalla täysiverisen kullankaivajan. Hän neuvoi meille reitin ja sijoituspaikan rinkoillemme kulttuurikeskuksella vierailemisen ajaksi. Yrjö-Karhu-Korhosen - Suonenjoelta lähteneen kullankaivajan 80-vuotisen elon kunniaksi pystytetty kirjasto komeili Jäkäläpään huipulla, jossa myös massiivisen lentokentän kiitoradat huvittivat sen, mitä aliravittu ja -nesteytetty vaeltaja pystyi virnuilemaan.

Kulttuurikeskus ja kirjasto. Voi jukupätkä!

Kämppä Jäkäläpäässä!

Kaivurit hoitavat maan liikuttelun. Etukuormaajia ei tarvita.

Ravadasjärvi oli kaunis.

Laskeuduttuamme kulttuurikeskukselta palasimme yöpaikkamme tuntumaan välipalalle, jossa meetwurstileivät palauttivat mielen vireyden ja seikkailumielen. Matkareittiä turistipoluilla lyhennettiin ja suuntasimme noin 6 kilometrin päähän Ravadasjärven autiotuvalle. Paikalla oli jokunen poluilta aiemmin tuttu naama, sekä muutamia muita vaeltajia ja päiväreppulaisia. Vietimme yön autiotuvan mukavilla lavettisängyillä ja ponnistimmekin uuteen päivään täynnä uutta energiaa.

Ravadasjärven tuvalta suuntasimme samoja jälkiä pitkin 3 kilometriä ennen Davit Ravadasin uomaa, jonka vartta pitkin suuntasimme takaisin pohjoiseen. Pienellä Ravadasjärvellä otimme vettä pulloihin ja rakkoihin, sekä suuntiman yli Maarestatunturien. Olimme tuntureilta laskeuduttuamme tutuilla jalanjäljillä ja kuljettuamme läpi poroaidasta jäimme yöksi järven rannalle, jolla ei kartoista päätellen nimeä olekaan.
Yöpaikka kartalla

Pienen Ravadasjärven ohitettuamme maisemat miellyttivät

Tunturien rinteelläkin voi löytyä suuria sadevesialtaita

Viimeiset huiput ennen laskeutumista männiköihin

Maisemassa oli hyvä etsiä verkkoa ja ottaa yhteys omaisiin.

Yöpaikka järven rannalla.

Korppi korahteli jo auringonnousun aikaan ylös

Tyyni järvenpinta ja aamupuuron aika

Luonnonhenkarit ja tarpin pystytysmalli x

Yöpaikalta suuntasimme edelleen kohti Vaskojokea ja kaarroimme Pahtavaaran pohjoispuolelta Hoikkarovaa pitkin takaisin tutuille urille. Närrijärven rannalla vietettiin viimeinen maastoyö noin 3 kilometrin päässä Koskenniskasta. Viimeisen illan kunniaksi Korpin sulkapeite osoittautui riittämättömäksi ja pääsin vielä toden teolla selviytymään kauniissa ja karussa maisemassa. Järveltä noussut kosteus ja viilennyt yö saivat allekirjoittaneen lähes hypotermiaan asti ennen liikkelle lähtemisen päätöstä. Onneksi kaatuneita keloja riitti ja pian illalla vuolemani lettujen paistoon suunniteltu lasta osoittautui erityisen hyväksi esivalmisteluksi. Lastuja riitti oksakasan sytykkeeksi ja kelopölleistä loihti nopeasti kylmettyvän miehen pikamallin rakovalkeasta. Kylkitulilla loppuyö taittui lämpimämmin.

Vehreä järvi Pahtavaaran pohjoispuolella

Keloja, keloja, keloja... Honkia ja petäjiä

Tauolla tappajasuon paremmalla puolella

Järveä riitti metsiköissä Hoikkarovalla

Reilusti lisälämpöä

 

 

Avolaavu ja liikaa kylmää. Kello 5:15

 Viimeinen päivä sisälsi pyrähdyksen autolle ja matka kohti Inaria alkoi nopeasti Koskenniskasta. Vietimme yön vuokramökissä palautuen ja aloitimme 1000 kilometrin kotimatkamme. Superkuu tervehti matkalaisia 12 tunnin ajon jälkeen.

Kirkkaana loistaa täysikuu